Viime viikolla en saanut otettua, kun muutaman valokuvan. Kauhulla ajattelin, että en löydä niistä yhtään sopivaa tälle viikolle. Toisin kävi. Huomioni kiinnittyi puistossa olevaan ”Juhlaa” tekstiin, joka oli tehty vaaleanpunaisilla kivillä. Näistä kivistä mieleeni assosioitui vaaleanpunainen ukuleleni. Aloin siis työstämään viikon biisiä ukulelen kanssa. En ole tehnyt yhtään biisiä ukulelen kanssa, joten tämä on hauska kokeilu. Itseasiassa, biisi saikin jo melkein kokonaisen muodon tänään. Sain tehtyä biisin melodian, alustavat soinnut, tekstin aiheen ja hieman sanoja. Ehkä uuteen soittimeen tarttuminen auttoi inspiraation syntymistä. Tai sitten olin jo ehtinyt haudutella ajatusta biisistä, koska idea syntyi jo kuvanottohetkellä. Ajatuksena minulla on myös koittaa tehdä kesähittimäistä kipaletta. Katsotaan kuinka käy. Ainut mikä ei päässyt helpolla oli sormeni. En ole soittanut ukulelea pitkään aikaan, joten sormeni eivät pitäneen usean tunnin soittamisesta. Pitää jatkaa harjoittelua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tästähän on muodostunut jo maanantaiaamujen tapa. Aamukahvi ja viikon kuvan julkaisu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaaleanpunaista viikon alkua!

-Minttu

Kolmas viikko pyörähtää käyntiin. Kylläpä aika menee nopeasti.

Tämän viikon valokuva näyttää tältä. Sitten vain säveltämään. Voitte itsekkin miettiä, minkälainen kappaleen tekisitte kuvan pohjalta. Entä osaatteko arvata, minkälainen kappaleen minä mahdollisesti tulen tekemään?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-Minttu

Tämän viikon biisi on täällä ennemmin kuin arvaattekaan. Sitä odotellessa muutama kuva tämän päivän äänityksistä. Oltiin studiossa Roosan kanssa kahdestaan. Minä lauloin ja soitin melodicaa. Roosa soitti haitaria ja toimi äänittäjänä. Minäkin sain kokeilla haitaristin arkea sen aikaa, että Roosa sai testattua mikit.

Biisi osoittautui yllättävän haastavaksi soittaa, mutta selvisimme siitä lopulta kunnialla. Onhan tämä hullun hommaa tehdä biisi parissa päivässä ja treenata se sitten studiossa muiden kanssa ja samantien äänittää ihmisten kuultavaksi. Uskon kuitenkin, että kaikki projektia seuraavat osaavat ottaa tämän huomioon biisiä kuunnellessa. Ei sillä, olen ylpeä melodicasoolostani 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

10367143_10152517368632558_5056489784700430220_n

Varokaa, Parvekemurhaaja on pian irti!

-Minttu

Tänään oli niin täysi päivä kaikkea muuta, että en ehtinyt tehdä juuri mitään biisin eteen. Jotain ratkaisevaa kuitenkin tein. Vaihdoin riffin tahtilajin menemään 4/4 -osaan 7/8 sijaan, ja treenasin biisin pari kertaa läpi, huomista studiosessiota varten. Hermostuttaa. Toivottavasti kukaan ei ota liian tosissaan tämän viikon kappaletta. Eipä muuta tällä kertaa.

-Minttu

Meinasin unohtaa päivittää tämän päivän kuulumiset! Tämä viikko on kulunut aika tuuliviirinä. Tänään biisi kuulosti taas paremmalle ja kuulin siinä jopa toivon pilkahdusta ensimmäisen kerran. Minulla on tapana säestää itseäni joko pianolla tai harmoonilla, kun laulun ja teen biisejä. Tästä voi johtua, että teen samantapaisia ratkaisuja sävellyksiin ja miksi omasta mielestäni kaikki biisini kuulostavat samanlaisilta. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole. Yleensä biisit heräävät henkiin, kun kuulen ne soitettavan toisilla soittimilla (ja kun joku toinen osaa oikeasti soittaa niitä. Omat soittotaitoni, kun ovat rajalliset).

Tänään tein sovituksen ja nuotinnoksen loppuun. B-osan sanatkin muuttuivat vielä lennossa tyystin toisenlaisiksi. Äänitin biisin ja lähetin sen haitaristille kuultavaksi. Lauantaina mennään sitten studioon. Instrumentaatio tulee olemaan laulu, haitari ja melodica.

Huomenna pitää vielä treenata kunnolla ja opetella soittamaan melodicasoolo.Tästä biisistä tulee sellainen olo, että eihän tämä musiikki kuitenkaan niin vakavaa ole! 🙂

-Minttu

Tänään en tuntunut pääsevän puusta pitkälle. Ajatukset junnasivat paikallaan, enkä saanut oikein mitään konkreettista tehtyä. Turhauttavaa. Muokkasin hieman sanoja ja b-osan melodiaa, johon en kyllä vieläkään ole tyytyväinen. Aloin myös tekemään nuotinnosta biisistä.

Lauloin biisiä muutamia kertoja läpi ja jätin sen vielä(kin) hautumaan. Tuntuu, että olen edelleen jumissa edellisen viikon biisissä. Viikko on niin lyhyt aika, että olisin kaivannut melkeinpä väliviikon edellisestä kappaleesta, ennen kun pystyn keskittymään toiseen. Erityisesti kun tuntuu, että viikossa ei ehdi työstää kappaletta valmiiksi ja olisin vielä halunnut parannella kappaletta.

Sain sentään otettua ensimmäiset valokuvat tällä viikolla. Ensi viikolla voikin olla tulossa taas jotain aivan erilaista..

Tällä hetkellä pyörittelen ajatusta erillisestä konsertista projektin jälkeen, jossa esittäisin kappaleet valmiiksi sovitettuina. Voisin esitellä ennen jokaista biisiä kaikki valokuvat, joiden pohjalta olen kappaleet tehnyt. Miltä kuulostaa, tulisitteko kuuntelemaan?

-Minttu

Tänään oli eilistä tuottoisampi päivä. Niin siinä kävi, että aloitin puhtaalta pöydältä. En kuunnellut eilisiä äänitteitä, vaan aloin heti luomaan jotain uutta. Ja uutta sieltä syntyikin. Alkuperäinen ajatus tarinasta kääntyi kokonaan ympäri. Eilen kuva toi mieleeni surullisen ympäristön, mutta tänään se sai uhkaavia piirteitä. Minulle on tärkeää, että tiedän millaisen maailman haluan rakentaa valkokuvan ympärille, ennen kun alan säveltää. Onko kuvan maailmassa kertojaa? Mikä on hänen suhteensa kuvassa näkyvään ympäristöön? Minkälainen ympäristö valokuvan ulkopuolelle jää? Mitä kuvassa on mahdollisesti tapahtunut ennen tai jälkeen kuvanoton?

Kun olin päättänyt nämä asiat lyriikat muodostuivat nopeasti. Yritin tehdä sanat, jotka on kirjoitettu hieman pilke silmäkulmassa. Minulla kun on tapana tehdä melko vakavia kappaleita. Minua vain ärsyttää, kun sanoihin tulee lähes aina riimit. Haluaisin oppia tekemään sanoituksia ilman riimejä! Se olkoon yksi monista päämääristä tässä projektissa.

Ensin syntyi bassoriffi, johon aloin hokemaan lauluvastausta. Melodiaan en ole vielä tyytyväinen mutta luulen, että sanoissa ja rytmissä tuleekin olemaan biisin juju, ei niinkään melodiassa.

Huomenna mietin erityisesti soinnutusta ja lopullista sovitusta kappaleelle. Kappale on myös melko lyhyt tällä hetkellä, joten siihen voisi yrittää säveltää lisää osia. Alustavana ajatuksena on sovittaa demoverio haitarille ja lyömäsoittimille.

-Minttu

Ahdistaa. En meinannut pystyä valitsemaan tälle viikolle kuvaa. Sitten kun pystyin, alkoi heti kaduttamaan. Tuntuu, että ensimmäisen viikon jälkeen minulle tuli heti tarve olla parempi kuin edellisellä viikolla. En kelpuuttanut mitään melodioita, riffejä, sointukiertoja enkä lyriikoita joita päivän aikana tein. Kaikki tuntui saman toistamiselle, omilta maneereiltani. Yhtenä pyrkimyksenäni tässä projektissa nimenomaan on omien sävellysmaneerieni poistaminen ja tänään tuntui, että en pysty siihen ollenkaan. Hain apuja myös erilaisista soittimista, muun muassa kanteleesta.

Työskentelin yhdeksästä neljään ja mitään ei jäänyt käteen. Annan huomenna vielä tämän päivän aihioille mahdollisuuden ja jos ne kuitenkin vielä huomenna kuulostavat huonoille, niin aloitan kokonaan tyhjältä pöydältä. Kuva pysyy samana, sitä en ala vaihtamaan. Voisin ottaa täysin erilaisen lähestymisen kuvaan ja löytää siitä jonkun muun tarinan.

Huomenna yritän olla itselleni armollisempi. Jospa yön aikana kuva ja sävelet hautuvat päässäni…

10377627_10152506247052558_3553304156815878240_n
Säveltäjän eväät

-Minttu