Inspiraation viemää

Tiedättekö mitä. Sain kokonaisen biisin tehtyä tänään. En tietenkään aivan valmiiksi mutta melodian ja perussoinnut sain tehtyä. Olen ollut hieman kesäflunssassa ja siksi päädyin tekemään instrumentaalikappaleen. Ei siis lyriikoiden tekemistä tällä viikolla.

Otin nurkasta kitaran ja ryhdyin hakemaan sillä melodiaa. Kitara oli jossain oudossa vireessä (lopulta tajusin, että se oli d-a-d-g-a-d) ja hetken sillä näppäillessäni melodia lähti soimaan päässäni. Ei turhaan joka paikassa suositella säveltämistä itselle oudolla soittimella. Lopuksi soinnutin kappaleen harmoonin kanssa ja tein kappaleesta nuotin.

Huomenna voin miettiä sovitusta ja mitä muuta kappaleeseen voisi vielä tehdä.

Loma taisi tehdä hyvää.

-Minttu

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *