Päivitystahti on näemmä viimeisinä viikkoina ollut joka toinen päivä. Olen laiskistunut. Pelkään myös, että biisit ovat laiskistunut. Tai siis työskentelymoraalini. Onko tässä viimeisen viikon kappaleessa jo kuultavissa väsymys? Vai olenko viimein saanut päästettyä irti turhasta itsekritiikistä ja täydellisyyden tavoittelusta? Ja annan biisien olla sellaisina kun ne valokuvista ja minusta kumpuavat.

Sain taas melkein koko biisin rungon tehtyä yhdessä päivässä ja siinä olen pysynyt. Vähän olen miettinyt miten säestäisin itseäni harmoonilla mutta siinä se. Olen viime päivinä vain fiilistellyt ja soittanut biisiä läpi. Olen hakenut siihen erittäin huokoista äänenkäyttötapaa, joka ei ole itselleni luontaisinta. Olen myös miettinyt onko biisin sävellaji liian korkea, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että se ei haittaa, että ääni särkyy välillä. Haluan, että biisistä tulisi hauras ja kuulas.

-Minttu

Kuten jo eilen mainitsin, lähdin innolla säveltämään tämän viikon biisiä. Kuva inspiroi minua todella paljon. Halusin myös lähteä kerrankin liikkeelle niin, että ensin tein tekstin ja vasta sen jälkeen melodian. Tämä osoittautuikin helpommaksi mitä olin pelännyt. Ei siitä nyt mitään suurta runoutta syntynyt, mutta oli mukava huomata kuinka vaivattomasti sainkin tekstiä tuotettua. Huomasin myös kuinka hauska on lähteä ”värittämään” tekstiä melodian avulla ja kuinka melodian motiivit tukevat tekstiä. Yleensä jos tekee ensin melodian, siihen pitää ikään kuin runtata sopimaan sanat. Jos ensin on teksti, melodian tekee usein palvelemaan sitä. Molemmissa työskentelytavoissa on puolensa ja minusta on hauska kokeilla molempia tapoja.

Kappaleesta on muodostumassa hyvin seesteinen ja maalaileva. Laulan sen todennäköisesti harmoonin säestyksellä.

Ilmassa on myös pientä haikeuden tuntua, sillä tiedän että projekti loppuu pian ja se jättää varmasti tyhjyyden tunteen vähäksi aikaa. Onneksi aina löytyy uutta tekemistä ja enköhän minä jotain keksi… Onko ehdotuksia?

-Minttu

Viimeistä viikkoa viedään! Projekti on mennyt todella nopeasti ja tällä hetkellä tuntuu, että olisihan tätä voinut vielä jatkaa. Eihän sitä koskaan tiedä, ehkä jatkankin tätä sävellysblogia vielä jossain muodossa myöhemmin..

Kuudennen viikon sävellystä rupean tekemään tämän valokuvan pohjalta. Mielestäni onnistuin nappaamaan ihanan hetken kuvaan ja olen todella tyytyväinen tähän otokseen. Lähden siis innoissani tekemään siihen biisiä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-Minttu

Tänään siis äänitettiin biisi kotona. Samoilla välineillä kun viime viikolla. Äänitys meni todella helposti, jos tukahduttavan kuumia äänitysolosuhteita ei lasketa mukaan. Sain sen laulettua ja soitettua kerralla riittävän hyvin ja sitten lauloin vielä lennosta stemmoja päälle toiselle raidalle. Joko tämä projekti on saanut minut rutinoitumaan tähän työtahtiin tai sitten helle pakotti toimimaan ripeästi. En tiedä syytä, mutta lopputulokseen olen todella tyytyväinen.

Tämänkin viikon nimessä on pelto. Mutta tunnelma ja tarina on aivan erilainen, kuin viime viikolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA1921958_10152581551282558_7244060091220442627_n

-Minttu

Eilen en tosiaan ehtinyt tehdä mitään biisin hyväksi. Tänään sitä vastoin sain lyriikat valmiiksi ja soitin kappaletta useita kertoja läpi. Esitin sen myös avopuolisolleni. Tajusin esittäessäni, että a-osa menee kuuteen ja b-osa neljään. En ollut ajatellut asiaa tätä ennen. Minulla on kummallinen tapa tehdä ”vahingossa” kappaleita joissa tahtilajit vaihtuvat. Se tulee ikään kuin luonnostaan. Toinen tapani on asteikkojen muunnokset, yleensä duurin ja mollin välillä. En sitten tiedä ovatko ne kovin pahoja maneereja.

Huomenna äänitetään kappale. Tällä kertaa ihan kotona. Hain Tiedepuistolta lainaan popfiltterinkin. Saa nähdä millaista jälkeä saadaan aikaan. Luvassa on painostavaa tunnelmaa viisikielisellä kanteleella säestettynä.

-Minttu

Huh hellettä! Energiat tuntuvat olevan ihan poissa. Onneksi sain kuitenkin tehtyä muutaman säkeen lisää sanoja biisiin. Soitin ja lauloin myös kappaletta läpi muutamia kertoja. Vielä pitäisi keksiä muutama säe sanoja lisää ennen viikonlopun äänitystä. Mikä siinä onkin, että sanojen keksiminen on kaikkein vaikein vaihe biisintekemisessä? Minun pitää ehdottomasti jossain vaiheessa koittaa, että olen itse kirjoittanut sanat ensin ja sitten vasta sävellän niihin. Olen useasti säveltänyt jonkun toisen olemassa olevaan tekstiin, mutta itse tuntuu vaikealta tuottaa tekstiä ennen musiikkia.

Huomenna on luvassa hieman kiireisempi päivä, joten nähtäväksi jää ehdinkö tehdä mitään biisin hyväksi. Olen kuitenkin tällä hetkellä luottavaisin mielin ja pidän todella paljon jo tämän hetken versiosta. Tämä kappale onkin taas aivan erilainen, kuin muut projektin biisit.

-Minttu

Tosiaan toiseksi viimeinen viikko on lähtenyt käyntiin ristiriitaisilla fiiliksillä. Olen huomannut, että väsymistä on havaittavissa ja näin upeilla ilmoilla haluaisi vain olla ulkona, eikä pakertaa sisällä. Kuitenkin tieto siitä, että kohta tämä projekti on ohi saa aikaan loppukirin.

Eilen nappasin syliini viisikielisen kanteleen. Jotenkin kuvan kepeys sai minut tarttumaan siihen. Koska tykkään kuitenkin aina sekoittaa pakkaa, viritin sen fryykiseen asteikkoon. Ja kuvan tunnelma muuttui heti. Mieleeni tuli heti eräs kuvasta napattu hokema, jonka ympärille aloin miettimään kappaletta. Äänittäessä mieleeni tuli kokeilla hieman kaanoneita ja stemmoja hokeman päälle. Siitä voikin tulla tämän viikon biisin juttu.. En varmaankaan pyydä ketään muuta laulamaan stemmoja, koska olen huomannut, että aikataulu on todella tiukka omaksua uutta kappaletta. Tänään kehittelin mitä soittaisin kanteleella laulun alle. Mietin myös kappaleeseen uutta osaa.

-Minttu

P.S. Oletteko muuten huomanneet, että biiseistä on tullut lähes yhtä pitkiä? Kestot ovat olleet 4.12, 4.16, 4.11 ja 4.13. Mistä tämä voi johtua?! Pitänee yrittää tehdä kahdesta viimeisestä kappaleesta reilusti lyhyempiä tai pidempiä? Vai onko kaikki niin saman tempoisia?

Toiseksi viimeinen valokuvasäveltämisen viikko alkaa! Kyllä aika sitten juoksee.

Tämän viikon valokuva näyttää tältä. Helteistä viikon alkua kaikille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-Minttu