Tänään oli projektini viimeinen varsinainen työskentelypäivä. Aamulla lähdin tuttuun tapaani lämmittelemään (kyllä, myös näillä helteillä) ja avaamaan ääntäni ennen varsinaista äänitystä. Kävin myös biisin muutaman kerran läpi. Sitten Antti tuli äänitysvälineiden kanssa paikalle, laitettiin kamat pystyyn ja testattiin mikit. Sitten lauloin biisin kerran narulle. Siinä se. En halunnut ottaa toista kertaa, koska minusta versio on juuri tuollaisena varsin rehellinen ja kuvaa hyvin tämän projektin luonnetta. Ei turhaa hiomista, ei turhaa kriittisyyttä tai teknistä loistavuutta. Biisit biiseinä!

Huomenna tai ensi viikolla teen vielä yhteenvedon projektista ja kasaan tunteitani yhteen. Tänään on ollut koskettava päivä monella tapaa. Haluan myös kuulla teidän mielipiteitänne ja mietteitänne tästä kaikesta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

10534669_10152596287537558_8310048669947707912_n

Viimeisen viikon biisi on siis nimeltään Hellehattu.

-Minttu

Päivitystahti on näemmä viimeisinä viikkoina ollut joka toinen päivä. Olen laiskistunut. Pelkään myös, että biisit ovat laiskistunut. Tai siis työskentelymoraalini. Onko tässä viimeisen viikon kappaleessa jo kuultavissa väsymys? Vai olenko viimein saanut päästettyä irti turhasta itsekritiikistä ja täydellisyyden tavoittelusta? Ja annan biisien olla sellaisina kun ne valokuvista ja minusta kumpuavat.

Sain taas melkein koko biisin rungon tehtyä yhdessä päivässä ja siinä olen pysynyt. Vähän olen miettinyt miten säestäisin itseäni harmoonilla mutta siinä se. Olen viime päivinä vain fiilistellyt ja soittanut biisiä läpi. Olen hakenut siihen erittäin huokoista äänenkäyttötapaa, joka ei ole itselleni luontaisinta. Olen myös miettinyt onko biisin sävellaji liian korkea, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että se ei haittaa, että ääni särkyy välillä. Haluan, että biisistä tulisi hauras ja kuulas.

-Minttu

Kuten jo eilen mainitsin, lähdin innolla säveltämään tämän viikon biisiä. Kuva inspiroi minua todella paljon. Halusin myös lähteä kerrankin liikkeelle niin, että ensin tein tekstin ja vasta sen jälkeen melodian. Tämä osoittautuikin helpommaksi mitä olin pelännyt. Ei siitä nyt mitään suurta runoutta syntynyt, mutta oli mukava huomata kuinka vaivattomasti sainkin tekstiä tuotettua. Huomasin myös kuinka hauska on lähteä ”värittämään” tekstiä melodian avulla ja kuinka melodian motiivit tukevat tekstiä. Yleensä jos tekee ensin melodian, siihen pitää ikään kuin runtata sopimaan sanat. Jos ensin on teksti, melodian tekee usein palvelemaan sitä. Molemmissa työskentelytavoissa on puolensa ja minusta on hauska kokeilla molempia tapoja.

Kappaleesta on muodostumassa hyvin seesteinen ja maalaileva. Laulan sen todennäköisesti harmoonin säestyksellä.

Ilmassa on myös pientä haikeuden tuntua, sillä tiedän että projekti loppuu pian ja se jättää varmasti tyhjyyden tunteen vähäksi aikaa. Onneksi aina löytyy uutta tekemistä ja enköhän minä jotain keksi… Onko ehdotuksia?

-Minttu

Viimeistä viikkoa viedään! Projekti on mennyt todella nopeasti ja tällä hetkellä tuntuu, että olisihan tätä voinut vielä jatkaa. Eihän sitä koskaan tiedä, ehkä jatkankin tätä sävellysblogia vielä jossain muodossa myöhemmin..

Kuudennen viikon sävellystä rupean tekemään tämän valokuvan pohjalta. Mielestäni onnistuin nappaamaan ihanan hetken kuvaan ja olen todella tyytyväinen tähän otokseen. Lähden siis innoissani tekemään siihen biisiä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-Minttu