Meinasin unohtaa päivittää tämän päivän kuulumiset! Tämä viikko on kulunut aika tuuliviirinä. Tänään biisi kuulosti taas paremmalle ja kuulin siinä jopa toivon pilkahdusta ensimmäisen kerran. Minulla on tapana säestää itseäni joko pianolla tai harmoonilla, kun laulun ja teen biisejä. Tästä voi johtua, että teen samantapaisia ratkaisuja sävellyksiin ja miksi omasta mielestäni kaikki biisini kuulostavat samanlaisilta. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole. Yleensä biisit heräävät henkiin, kun kuulen ne soitettavan toisilla soittimilla (ja kun joku toinen osaa oikeasti soittaa niitä. Omat soittotaitoni, kun ovat rajalliset).
Tänään tein sovituksen ja nuotinnoksen loppuun. B-osan sanatkin muuttuivat vielä lennossa tyystin toisenlaisiksi. Äänitin biisin ja lähetin sen haitaristille kuultavaksi. Lauantaina mennään sitten studioon. Instrumentaatio tulee olemaan laulu, haitari ja melodica.
Huomenna pitää vielä treenata kunnolla ja opetella soittamaan melodicasoolo.Tästä biisistä tulee sellainen olo, että eihän tämä musiikki kuitenkaan niin vakavaa ole! 🙂
-Minttu